Ken Follett: Ikuisuuden ääri (Vuosisatatrilogia osa 3)

Heinäkuun puolivälissä minulla oli sopivasti aikaa tarttua tähän yli 1000-sivuiseen trilogian loppuosaan. Edellisen osan olin lukenut viime kesänä. Se tuntui liian pitkältä väliltä, ja aika usein minua häiritsi se, että en muistanut tarinan henkilöiden aiempia tapahtumia niinkuin olisin halunnut. Tarina jatkui 1960-luvulta, ja päättyi vuoteen 1989. Kerronta oli mielenkiintoista kerraten maailmanhistorian tapahtumia kirjan henkilöiden silmin eri puolilla maailmaa. Varsinkin 1960-lukua käytiin läpi todella perusteellisesti. Näyttää siltä, että kirjasta oli tulossa aivan liian laaja suunnitelmiin nähden, ja paljon tapahtumia sisältäneet vuodet 1988-1989, joita oli pohjustettu todella paljon, kuitattiin lopulta 30 sivun aikana. Osa tapahtumista jäi todella ylimalkaisen maininnan varaan verrattuna aikaisempaan kerrontaan. Pidin kirjasta, ja luin kirjan alle viikossa, vaikka en juurikaan kirjaan tarttunut ennenkuin nukkumaan mennessä.

Ken Follett: Ikuisuuden ääri (Vuosisatatrilogia osa 3)

Heinäkuun puolivälissä minulla oli sopivasti aikaa tarttua tähän yli 1000-sivuiseen trilogian loppuosaan. Edellisen osan olin lukenut viime kesänä. Se tuntui liian pitkältä väliltä, ja aika usein minua häiritsi se, että en muistanut tarinan henkilöiden aiempia tapahtumia niinkuin olisin halunnut. Tarina jatkui 1960-luvulta, ja päättyi vuoteen 1989. Kerronta oli mielenkiintoista kerraten maailmanhistorian tapahtumia kirjan henkilöiden silmin eri puolilla maailmaa. Varsinkin 1960-lukua käytiin läpi todella perusteellisesti. Näyttää siltä, että kirjasta oli tulossa aivan liian laaja suunnitelmiin nähden, ja paljon tapahtumia sisältäneet vuodet 1988-1989, joita oli pohjustettu todella paljon, kuitattiin lopulta 30 sivun aikana. Osa tapahtumista jäi todella ylimalkaisen maininnan varaan verrattuna aikaisempaan kerrontaan. Pidin kirjasta, ja luin kirjan alle viikossa, vaikka en juurikaan kirjaan tarttunut ennenkuin nukkumaan mennessä.

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe

Kesän paras kirja. Tätä sanotaan lukuromaaniksi. Määritelmä ei ole minulle entuudestaan tuttu, mutta sopii hyvin mielikuvaani. Pidin erityisesti siitä, että luvut olivat lyhyitä, parin sivun pituisia, ja näkökulma oli vuorotellen kirjan päähenkilöiden kannalla. Siten oli helppo seurata kahden eri tarinan etenemistä ja yhtymistä. Kerrassaan hieno kirja.

Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo

Ostin tämän pokkarin matkalukemiseksi Riian matkalleni ennen loman alkua. Vietin pitkään kirjakaupassa valitessani kirjaa, sillä halusin välttää väärän matkakirjan hankkimisen. Berliinin reissullamme pari vuotta sitten huomasin lentokoneessa, että ainoa mukana oleva kirja on kelvoton .(Jätän kirjan kesken todella harvoin.) Nyt osuin kultasuoneen!

Pidin kirjasta ensisilmäykseltä, ja kirja oli kiehtova loppuun asti. Tämä oli ensimmäinen lukemani Zafónin kirja. Takakannen sitaatit olivat todellakin osuvia: "Iätön rakkaudentunnustus kirjoille ja kirjoittamiselle ja samalla mukaansatempaava salapoliisiromaani." "Jos lukisin vain yhden kirjan vuodessa, lukisin tämän." Todellakin aion etsiä kirjailijalta muitakin kirjoja.

Pierre Lemaitre: Alex

Hesarin kesätilauksen yhteydessä sain lukuoikeuden viikon dekkareihin e-kirjana. Tämä oli sitten minulle ensimmäinen sellainen, ja oikeastaan ihan kiva junamatkalla, kun mukana ei ollut tiiliskiveä.

Sopiva kesädekkari. Taisi olla viime kesä, kun luin Näkemiin taivaassa samalta kirjailijalta. Yöpöydällä on kaksi keskeneräistä paperikirjaa, mutta latasin silti seuraavan sähköisen kirjan HS Kirjastosta.