Allekirjoitan Murakamin näkemyksen juoksemisesta: Juoksemisessa on olennaista säännöllisyys, se että juostaan joka päivä säästä ja omasta kunnosta huolimatta. Kärsimyskin kuuluu juoksemiseen, mutta ennen muuta se tuo elämään kuria ja rakennetta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Murakami. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Murakami. Näytä kaikki tekstit
tiistai 30. joulukuuta 2025
tiistai 22. marraskuuta 2022
Haruki Murakami: Rajasta etelään, auringosta länteen
Olen lukenut aiemminkin Murakamia, mutta tämä oli täsmäkirja lukuhaasteen kohtaan "kirjan nimessä on ilmansuunta". Kirja kertoo Hajimen tarinan lapsuudesta keski-ikään, ja sen keskipisteenä on rakkaus ja elämän merkityksellisyys. Pidin paljon.
sunnuntai 8. tammikuuta 2017
Haruki Murakami: Miehiä ilman naisia
Tähän kirjaan kiinnitin huomiota moneen kertaan jouluostoksilla kirjakaupassa. Kirjastossa se oli uutuushyllyssä sopivasti tyrkyllä. Kirja koostui lyhyistä tarinoista, joissa oli pääosassa mies. Kirjan nimi on osuva. Vaikka jokaisessa tarinassa esiintyy nainen, mies on silti lopussa se, joka jää yksin.
maanantai 24. helmikuuta 2014
Haruki Murakami: 1Q84 (osa 3)
Sain yllättävän nopeasti jatko-osan luettavaksi. Ei sattunut nyt ihan neutraali elämäntilanne tämän kirjan lukemisen aikana. Suru sai aikaan sen, etten jaksanut avata kirjaa moneen iltaan ollenkaan. Sitten kun jatkoin taas lukemista, kirja ei kiinnostanut yhtään. Vähän harmitti, mutta luin sittenkin loppuun.
maanantai 3. helmikuuta 2014
Haruki Murakami: 1Q84 (osat 1 ja 2)
Lainaus Sunday Expressista kirjan takakannessa pitää todellakin paikkansa: "Joka kerta kun avaat 1Q84:n, putoat kaninkoloon ja sitä kautta ainutlaatuiseen, addiktoivaan maailmaan." Lukemista oli vaikea lopettaa, koska tarina jäi kesken. Jatko-osa selittänee vielä jotain pikkuväestä...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
