Näytetään tekstit, joissa on tunniste Soininvaara. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Soininvaara. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 6. toukokuuta 2026

tiistai 30. elokuuta 2022

Taavi Soininvaara: Susisoturi

Soininvaaran uusin dekkari keskittyy Kiinaan ja tekoälyteknologiaan. Todella ajankohtainen ja hyytävä aihe jälleen kerran kyseessä.

keskiviikko 29. joulukuuta 2021

Taavi Soininvaara: Sokea oraakkeli

Soinivaaran Ratamo-kirjat ovat hyvin ajankohtaisia aiheiltaan. Tällä kertaa ollaan ilmastoteeman parissa. Jännite säilyy hyvin, ja Ratamo on jälleen kiinnostava.

maanantai 17. toukokuuta 2021

Taavi Soininvaara: Tsaarin ruoska

Lukutuntien aikana tiistaisin olen itsekseni lukenut tätä koulussa ja antanut esimerkkiä, että aikuisetkin lukevat.

keskiviikko 5. elokuuta 2020

Taavi Soininvaara: Kriittinen tiheys

Heinäkuussa ei kirjapino paljon madaltunut, koska kirjastosta lähti vähän väliä mukaan dekkareita. Tämä Leo Kara -sarjan avauskirja tuntui aika tutulta. Se on julkaistu vuonna 2009, joten paljon mahdollista, että olin jo lukenut.

Taavi Soininvaara: Darwinin seitti

Löytyi tällainen vielä lukematon Ratamo kirjastosta.

sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Taavi Soininvaara: Tuhon messias

Nopeaa luettavaa joulukuun väsyneisiin iltoihin. Soininvaaran kirjaan kun tarttuu, tietää mitä saa.

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Taavi Soininvaara: Venäläinen vieras

Joululoman aluksi luin Soininvaaran uusimman Ratamo-dekkarin. Sitä saa, mitä tilaa. Oikein viihdyttävä ja jännä kirja.

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Taavi Soininvaara: Haukka ja kyyhky

Tämä kirja oli mukana reissussa joululomalla. On jäänyt blogin päivittäminen jäänyt hieman jälkeen. Soinivaara kirjoittaa koukuttavasti dekkareita. Hiihtolenkin jälkeen oli aina kiire päästä lepäämään kirjan kanssa!

tiistai 13. lokakuuta 2015

Taavi Soininvaara: Teräsarkku

Yöpöydällä oli klassikko kesken, mutta lomareissulle piti ottaa dekkari mukaan. Kolme vuorokautta hiihtoa, ruokaa, nukkumista ja väliin tämä kirja. Tämä on todellakin nopeasti luettava lomatrilleri. En ollut seurannut, että näitä Ratamoja on tullut kaksi lisää sitten viime lukeman. Tiedossa on siis vielä jatkoa tälle jännärille. Kirjan viimeisellä sivulla jo viitattiin, mistä tarina jatkuu.

Olen pitänyt alusta asti Soininvaaran tavasta kirjoittaa. Kirjat pitävät jännityksessa loppuun asti eikä niistä pysty ennalta arvaamaan kaikkia syyllisiä. Samassa kertomuksessa kulkee monta eri tapausta rinnakkain ja päällekkäin. Vaikutuksen tekee se, että kirjailijalla on asiantuntemusta kansainvälisen politiikan ja talouden epäkohtien kuvaamiseen. Ja kaikesta karmeudesta huolimatta mukana on humoristinen ote.

Soininvaaralla on hauska tapa tehdä vertauksia kuten "Miehellä oli kaikki hyvien sukkahousujen ominaisuudet: ei juossut pakoon, ei tarrannut kiinni ja oli sopiva haaroista." "Onneksi miehet käyttäytyivät kuin maskara, lähtivät juoksemaan heti kun nainen näytti hiukankin tunteita."