Ystäväni kertoi nähneensä Kjell Westön seuraamassa musiikkitalossa kuoron ja orkesterin harjoituksia. Siitä asti olen kiinnostuneena odottanut, mistä hän kirjoittaa. Päähenkilönä on kapellimestari, joka rakennuttaa luksushuvilaa saaristoon. Tästä kirjasta pidin ensisivuilta alkaen. Vaikuttava kertomus musiikin maailmasta!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Westö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Westö. Näytä kaikki tekstit
lauantai 31. lokakuuta 2020
maanantai 16. maaliskuuta 2020
tiistai 3. huhtikuuta 2018
Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas
Westön romaani kuvaa 1960-luvulla elävää keskiluokkaista poikaa ja hänen vahvaa sidostaan varakkaan perheen sisaruksiin. Ruotsinkielisellä Uudellamaalla tapahtuva kirja tuntuu vahvasti Westön kirjoittamalta. Kiva lukea sellaista, joka ei tunnu mitenkään tutulta elämänpiiriltä.
sunnuntai 16. marraskuuta 2014
Kjell Westö: Kangastus 38
Olen pitänyt kaikista lukemistani Westön kirjoista. Niin myös tästä, jonka ehdin lukea viikonloppureissun aikana. Mutta. En pysty kuvittelemaan tilannetta Matildan ratkaisusta. Kysehän oli kostosta, mutta silti. Miten pystyy päästämään toisen lähelle, kun on joutunut kokemaan tämän taholta julmuutta? Tuntui epäuskottavalta.
perjantai 4. heinäkuuta 2014
Kjell Westö: Halkeamia
Tämäkin oli sarjassamme Hitaasti luettuja kirjoja. Kirja koostuu aiemmin lehdissä julkaistuista kolumneista. Helppoa iltaluettavaa siis, kun ei jää tarina koskaan kesken. Olen ihastunut lyhyisiin teksteihin. Että asian voi kertoa parin sivun aikana. Tosin olen pitänyt myös Westön Helsinki-kirjoista. Tänään aamulla päätin, että en tee ruokaa perheelle ennenkuin tuo kirja päätyy kirjahyllyyn luettuna. Lisäksi oli pakko jo päästä tästä kirjasta eroon, koska olin päättänyt, etten mene kirjastoon niin kauan kuin tuo on kesken. Iltapäivällä kirjastosta lähti mukaan kaksi klassikkoa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


