Ostin Kuunpäivän kirjeet kummitytölleni joululahjaksi, ja nyt sain sen itse käsiksi kirjaston viikkolainana. Kirja oli mielenkiintoinen, vaikka avaruus-scifi ei ole minun suosikkigenreni. Lopussa oli aika pitkiä kirjeitä henkieläimistä eikä se ollut kirjan parasta antia. Ajatuksia herättävä kirja, kuten Itärannan Teemestarin kirjakin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Itäranta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Itäranta. Näytä kaikki tekstit
tiistai 26. tammikuuta 2021
lauantai 31. lokakuuta 2020
Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
Lainasin tämän kirjan lukuhaastetta varten, mutta kun pääsin kirjapinossa tähän asti, en enää muistanut, mihin kohtaan kirjan olin aikonut laittaa. Hyvä kuitenkin, että tämä paljon esillä ollut ja palkittu kirja vihdoin päätyi luettavakseni. Emmi Itärannaltahan on ilmestynyt juuri uusi kirja, Kuunpäivän kirjeet.
Kirja kertoo tulevaisuudesta, ajasta, jolloin maapallolta on vesi lopussa. Kirjan alkuosan ajattelin kirjan sijoittuvan Japaniin, varmaankin tuon teen vuoksi. Suomessahan siinä kuitenkin oltiin. Dystopiat eivät ole mieliluettavaani, mutta silti sarjaan "hyvä, että tuli luettua". Hätkähdyttävä kirja on hyvällä tavalla muistuttamassa siitä, että itsestäänselviä asioita olisi hyvä arvostaa ja käyttää harkiten.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

