Petri Tamminen: Meriromaani

Tämä ja seuraavaksi aloittamani kirja tuntuvat ulkoisesti vastakohdilta. Tamminen kertoo 140 sivun aikana Vilhelm Huurnan elämäntarinan, James Joyce käyttää Ulysseksessaan 800 sivua yhden päivän Dublinissa. Meriromaanin aikana ja sen jälkeen on helppo olla ja hengittää rauhallisen ja tiivistetyn lukukokemuksen vuoksi. Ei tarvinnut palata taaksepäin tarkistamaan asioita. Lauseet olivat kerralla ymmärrettäviä, mutta monia luin useaan kertaan, koska ne oli niin hyvin sanottu. Erityisesti kirjan lopussa oleva lause kosketti: "Talven murheet olivat riippuneet kuukausia maiseman yllä, nyt hengitettiin leppeää ilmaa ja kuljettiin vapaina hautuumaan aidan tällä puolen." Tuntuu hyvin harkitulta ja hallitulta kokonaisuudelta. Pidin.

Ulla-Lena Lundberg: Leo

Sisämaan ihmisenä meri kiehtoo ja kauhistuttaa minua. Tunteet seilaavat laidasta toiseen lukiessani Ulla-Lena Lundbergin kirjoja. Taaskin itkin vuolaasti, mutta tämäkään kirja ei tuottanut pettymystä. Oikeastaan olen vain odotellut saavani käsiini tämän kirjan uuden painoksen, koska aiempi painos oli niin nuhjuinen, ettei sitä houkuttanut ottaa yöpöydälle.

Pierre Lemaitre: Näkemiin taivaassa

Ensi kohtaaminen tämän kirjan kanssa oli kirjakaupassa, jossa myyjä suositteli tätä ylioppilaslahjaksi. En ostanut silloin, mutta selvää oli lainata kirja heti, kun näin sen kirjastossa esillä.

Tänä vuonna yöpöydälleni on kertynyt jostain syystä näitä sota-aiheisia kirjoja. Kaikki ovat olleet hyvin erilaisia. Tässä lähtökohta oli sodan viimeiset päivät. Jännittävä ja humoristinen ote piti otteessaan koko ajan. Alusta asti tuntui siltä, ettei tämä voi päättyä hyvin. Käsittämätön juoni, joka sisälsi vaikutteita todellisista tapahtumista.