Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

Jonkun kuukauden ehdin olla kirjaston varauslistalla odottamassa tätä Finlandia-palkittua loistoteosta. Ostin kirjan lahjaksi kummipojallemme ennenkuin olin itsekään sitä lukenut! Älykästä ja viiltävää ivaa ja hyvä tarina. Pidin siitä, että eri henkilöiden näkökulmat avautuivat pikku hiljaa kirjan edetessä, vaikka lopussa olikin tuskallista, kun odotetunlaiset tilanteet hidastettiin näillä takaumilla. Tämä oli hyvä lukukokemus.

Karl Ove Knausgård: Taisteluni 5

Sain tämän kirjastosta ihan ensimmäisenä lainaajana. Ehdinkin sitä moneen kertaan käydä kyselemässä. Suosikkikirjailijani viides kirja on raastavaa vuoristorataa nuoren miehen onnen ja epätoivon välillä. Lopussa tajusin, että tästä kirjasta puuttuu monissa kirjoissa olleet pitkät takaumat, sellaiset, joissa kertoja muistelee jotain, ja palaa nykyhetkeen 200 sivun päästä. Osittain tämän kirjan tapahtumia on käsitelty aikaisemmissa osissa, en nyt muista, missä niistä.

Elizabeth Strout: Pikkukaupungin tyttö

Tämä kirja tarttui mukaan kirjastosta monta viikkoa sitten. Takakannen sitaatti lupasi paljon, vaikka luenkin paljon enemmän: "Jos luet vain yhden kirjan vuodessa, olkoon se tämä erinomaisen hieno esikoinen. " Tykkäsin.

Tommi Liimatta: Jeppis

Tämä kirja olikin jo aloitettuna ennen edellistä kirjaa. Välillä tuntui, että olisihan tämän saanut sanoa lyhemminkin kuin 500 sivun aikana, mutta oli tämä aika valloittava kuvaus pojan elämästä. Tosi paljon muistumia omaan lapsuuteen, aika samanlaistahan se oli meilläkin siihen aikaan. Bonuksena tuo poikien maailma. Poikia oli naapureissa mutta ei veljiä. Nyt oman pojan kasvun seuraaminen on avannut ihan uutta näkökulmaa. Aika paljon samaa kuin Knausgårdin lapsuusosassa. Ja taas alkoi tuntua, että on arvokasta kirjoittaa omaa elämäänsä taltee. Milloinkahan sen saisi aloitettua, kun lukeminen sujuu itseltäni paremmin kuin kirjoittaminen...

Ken Follet: Maailman talvi (Vuosisatatrilogia osa 2)

Toukokuun juhla- ja työkiireet ja -väsymykset verottivat iltalukemistani. Loman alettua olenkin ottanut lukemisen päiväohjelmaankin. Kotityöt ovat aina seuranamme lomallakin, mutta välillä voi vähän huilata...

Toisen maailmansodan aika ei ole sinänsä uusi asia, mutta tässä kertomuksessa se elää viiden perheen elämässä. Pidän Folletin kirjoitustyylistä. Tätä suorastaan ahmii, ja unohtaa aikeensa käydä nukkumaan järkevään aikaan, kun kirjaa on jäljellä enää 130 sivua..

Yöpöydälle on kertynyt vino pino kirjoja. Ehkä seuraavaksi joku lyhempi kuin 800 sivuinen!